26.1.2012

Talvi

Voi sitä ilon ja riemun määrää, kun ensimmäiset lumet satoivat maahan. Ulos mentäessä ne riemuitsivat lumesta kuin pienet ihmislapset konsanaan. Koirat selvästi rakastavat talvea ja lunta. Eivätkä kauheasti ota nokkiinsa pakkasistakaan. Kaikkein parasta poikien mielestä on se kun saa vapaana riehua menemään lumihangessa ja haistella mielenkiintoisia hajuja. Kipan lempi puuhaa on myös lumikokkareiden syönti. Se metsästelee suuhun sopivia paloja ja narskuttelee niitä sen jälkeen hampaissaan.

16.1.2012

OUUU NOUUU!

Ohhoh, kylläpäs aika on rientänyt. Oikein nolottaa katsoa tuota viimeksi kirjoitetun blogipäivityksen päivämäärää. Tässä ajassa on ehtinyt tapahtua niin paljon kaikenlaisia muutoksia omassa ja koirienkin elämässä että sen kertomiseen menisi koko loppupäivä eikä niin paljoa tekstiäkään taitaisi mahtua yhteen päivitykseen.

Koirista kun pitäisi puhua niin kerronpa koirien kuulumiset tähän heti alkuun...
Aloitetaan pienemmästä pojasta, Kipasta. Todellisuudessa Kipa on kyllä isomman kokoinen näistä kahdesta kaveruksesta. Tuossa vähän aikaa sitten yritin mitata molempien poikien säkä-korkeutta. En tiedä kuinka tarkka mittaus oli, mutta sainpa jotain osviittaa.. Toivottavasti Kipa ei nyt tuosta kasva enempää korkeutta, koska muuten joudutaan maxi-sarjaan, mikä olisi aivan epäreilua. Säkä oli minun mittausten mukaan noin 42cm ja maxi-sarjassa se alaraja oli muistaakseni 43cm. Kauheasti ei olla Kipan kanssa nyt syksy-talvi aikaan ehditty lähtemään treenailemaan. Porissa oltiin kerran treenaamassa tuossa joulukuussa. Treenit meni aivan älyttömän mahtavasti, Kipan osalta ainakin, että jos tässä jomman kumman tarttis treenata, niin se olen sitten minä. Ei oltu kesän jälkeen käyty kertaakaan treenaamassa ja Kipa loisti niin hienosti ja muisti kaikki keppien pujottelut ja kaikki. Siitä tulee kyllä aivan mahtava agi-koira <3 Olen niin älyttömän ylpeä koiruudestani!

Sitteen päästään Milo-poikaan. Milolle kuuluu kanssa hyvää. Jalkakin on onneksi pysynyt kunnossa. Pojan kanssa ei vaan uskalla enää agilitya harrastaa, mutta josko pääsisimme sitten jotain muuta koiramaista harrastamaan Milonkin kanssa.

Sitten muihin koiramaisiin aiheisiin... Noniin eli perustettiin Virpien ja Annen kanssa Raumalle agilityyn keskittynyt uusi yhdistys, Rauman VauhtiTassut ry. Sen perustamisessa on mennyt viime loppuvuosi. Itselläni ei ole minkäänlaista aikaisempaa kokemusta yhdistyksen perustamisesta joten olen ollut hiukan monttu auki, kun en tiedä ollenkaan mitä pitäisi tehdä, mutta tästä pikkuhiljaa meikäläinenkin oppii jotain uutta. Toiminta pitäisi lähteä kunnolla käyntiin toukokuussa. Tällähetkellä ollaan keskitytty jäsenien saamiseen ja yhdistyksen olemassaolon mainontaan. Yhdistyksellä on myös omat, kylläkin väliaikaiset nettisivut --> RATA






17.8.2011

Kipan harjoituksia

Hupsista rallaa, en muistanut viimeviikon torstain harjoituksista kirjoitella mitään. Yritän muistella nyt mitä tehtiin. Virpi N:n akillesjänne oli menny poikki agi-kisoissa, vaarallista puuhaa, joten saimme tällä kertaa opetella itse rakentamaan rataa. Teimme kentälle kaksi lyhyttä rataa. Ensimmäisessä oli hyppy kepit hyppy ja toisessa oli kaksi U:n muotoista putkea vastakkain ja putkien välissä kaksi hyppy-estettä vierekkäin. Virpit neuvoivat miten kannattaa kisoihin aina valmistautua ja miten tuleva rata kannattaa opetella. Aloitettiin Kipan kanssa ekaksi radasta missä oli putket ja kaksi hyppyä. Kipan saa hienosti irtoamaan jo aika kaukaatakin putkeen, mikä on kuulemma suuri plussa jo tässä vaiheessa ja tulevaisuutta ajatellen. Jos joku radalla sekoaa niin se olen minä, koirassa ei ole mitään vikaa ja menee niin hienosti ja keskittyy vain ohjauksiini.

Toiselle radalle pääsyä odotellessa harjoittelimme hiukan seuraamista, kontaktia sekä rengasta. Toisella radalla ei mennyt ihan niin hyvin. Kipa ei oikein vielä osaa lähteä keppeihin oikeasta välistä, eli sitä tarvitsee hioa, mutta muuten ne rupeavat jo sujumaan, saan mennä jo naama saman suuntaisesti kuin Kipsu. Keppien päässä piti tehdä valssikäännös mikä tuotti vaikeuksia joka kerta, itselläni siis.

Kaikenkaikkiaan harkat meni tosi kivasti ja saatiin Kipsun kanssa kehujakin.

Tällä viikolla harjoitukset pidettiin jo tiistaina eli eilen, kun Virpi N:n pitää mennä to Tampereelle lääkäriin. Olin eilen iltavuorossa, joten Timo pääsi tai joutui menemään Kipsun kanssa harjoituksiin. Hyvin harjoitukset olivat kuulemma menneet ja Kipa oli taas hienosti keskittynyt Timoon ja timon ohjauksiin. Heillä oli ollut kaksi lyhyttä rataa taas, 1. rata oli hyppy, kepit ja hyppy. 2. rata oli hyppy, suora putki ja hyppy.

11.8.2011

Harjoituksia

Mentiin eilen illalla Kipan sekä Katan ja poikien kanssa RKS:n kentälle harjoittelemaan. Ajateltiin että yhdeksän aikaan illalla vois mennä niin ei siel varmaan ketään enää siihen akaan ole harjoittelemassa, mutta kyllä siellä vain oli. Jäätiin sitten odottamaan ja harjoittelemaan tokoradalle seuraamista ja paikalla oloa. Vähän yhdeksän jälkeen  porukka sitten lähti paikalta, niin päästiin hiukan harjoittelemaan. Mentiin ensimmäistä kertaa Kipsun kanssa A:ta ja oikein hienosti poika uskalsi mennä. Rengas ja kepitkin meni todella hienosti. Kepeissä ollaan siirrytty siihen vaiheeseen harjoituksessa että mulla on myöskin naama meno suuntaan päin. Keppiharjoitukset mökillä tuottivat toivottua tulosta. Keinu sekä puomi ovat molemmat vielä vähän arvelluttavia juttuja, että niitä meidän tarvitsee harjoitella ahkerasti. Kaikin puolin meni oikein kivasti ja olin erittäin tyytyväinen meidän pieneen agilitykoiran alkuun :)

Tänään alkaa kesälomatauon jälkeen taas oikeat harkat. Päästään näyttämään Virpeille miten ollaan edistytty loman aikana. Ajattelin että oltaisin menty kokeilemaan Kipan kanssa epiksiin ens viikon keskiviikkona mutta mulla on silloin iltavuoro, joten ei päästä. :( Niin harmillista tämä vuorotyö kun tuntuu että ei koskaan pääse mihenkään näihin koiraharrastus juttuihin. Onneksi syyskuussa olis viel yhdet epikset niin tarttee laittaa työvuorotoiveisiin että laittaa sellasen vuoron listalle että varmana päästään.

7.8.2011

Viikonloppu

Perjantaina haimme Timon pikkusiskon Annikan meille viikonlopuksi. Meillä oli tosi hauska viikonloppu. Lauantai päivä meni Ikeassa ja Myllyssä shoppaillessa. Illalla käytiin koirien kanssa leikkimässä viereisellä hiekkakentällä. Kokeilin samalla uutta objektiivia kamerassani, EFS 55-250mm. Sillä saa ihania kuvia vauhdikkaista koirista. 

Lauantai illalla teimme vielä iltapalaksi juustoisaa salaattia ja katsoimme pari elokuvaa. Sunnuntai aamulla kävin koirien kanssa lenkillä, molemmat tottelivat tällä kertaa erityisen hyvin. Kipan kanssa olen harjoitellut paikallaan seisomista, kun se tahtoo aina mennä istumaan esim. namia odotellessa. Harjoitukset rupeaa tuottamaan jo tulosta. 

Sunnuntaina vietiin Annika takaisin kotiin ja loppu ilta istuttiin sohvalla ja katsottiin telkkaria.


Torstaina alkaa agility harjoituksetkin kesäloma tauon jälkeen. Odotan innolla jo harkkoja. Hiukan ollaan pystytty aksaamaan, muta enemmänkin olisi vonut. Kepit rupeaa jo menemään aikast hyvin. 17.8 RKS järjestää epikset susivuoren kentällä. Ajattlin että josko menis ensimmäistä kertaa yrittämään ja katsomaan tuleeko siitä mitään. 

31.7.2011

Kuvahaaste

Henkilö, joka lukee tämän  on haastettu tekemään tämä myös omaan blogiinsa.
Itse löysin tämän Milosheltin blogista.


1. Tältä näytimme pikku pentuina.





2. Toisinaan pojat ovat hyvin edustavia.


3. Näistä kuvista voi päätellä mitä harrastamme.



4. Näistä kuvista tulen aina hyvälle tuulelle.



5. Päässäni surisee kysymyksiä tätä kuvaa katsellessani



6. Tahtoisin elää tämän hetken uudelleen.


7. Muunmuassa nämä persoonat ovat huippuja.



8. Ei paljoa naurattanut.


9. Tämä on minusta kaunis kuva.


10. Lopuksi paras kuva ikinä.













30.7.2011

Lomamatka Viitasaaren mökille

Loma alkoi tämän viikon maanantaina ja lähdettiin edellis lauantaina ajamaan kohti Viitasaarta, Timon vanhempien mökille. Automatka kesti viitisen tuntia pysähdykset mukaan lukien. Matka sujui hyvin lukuunottamatta Liljan hätätoimenpiteitä. Kissatkin pääsivät nauttimaan kesäilmasta "vapaana". Timon isä oli rakentanut viime kesänä kissoille häkin ulkoilua varten. Ennen kissoja pidettiin valjaissa pitkän narun kanssa, jolloin niitä pitki kokoajan vahtia ja katsoa etteivät saa kiskottua valjaita pois. Nyt niitä ei tarvitse kokoajan olla katsomassa ja hyvällä säällä saavat olla kokopäivän ulkona. Kissat nauttivat häkissä olosta niin paljon että olivat joka aamu jo pyytämässä ovella ulos pääsyä.


Milo ja Kipa nauttivat myöskin mökillä olosta kun saivat olla paljon ulkona ja vielä vapaana. Ulkona oli niin paljon kaikkea tutkittavaa ja haisteltavaa, etteivät pojat oikein sisällä viihtyneetkään.


"mummi" ja Annika oli ostanut pojille pari frisbietä joilla pojat innostuivatkin leikkimään. Milo useimmiten voitti vetokisan.


Toinen frisbie oli tarkoitettu vesileikkeihin ja se kelluikin veden pinnälla. Milo tykkäsi frisbien haku leikeistä vedessä.


Kipa sensijaan ei oikein vesileikeistä tykännyt ja katseli kauempaa meidän leikkejä


Kyllä Kipa laiturin päähänkin uskalsi mutta vedessä uimisesta hän ei tykännyt yhtään. Kipan mielestä oli kivempi leikkiä kivillä, joita heittelimme Kipalle mäen yläpäähän. Kipa meni kiven perään ja hyökkäili ja kaivoi tassujen kanssa kiveä esiin, kanteli sitä edes takaisin ja vieritti mäkeä alas. Se leikki oli Kipan mielestä paljon hauskempaa kuin vedessä peuhaaminen.


Milon pellehyppy veteen.


Maanantaina mentiin Viitasaaren keskustaan ostoksille. Jätskilläkin käytiin. Kuvassa Timon mansikkapallo.


 Kipa-vauva joutui useaan otteeseen paparazin kynsiin!


Timo veisteli aikansa kuluksi puusta jotain tosi jännää.


Armeijasta muistoksi ostettu lapin puukko.




Milo joutui myös paparazin kynsiin.
MUIKKU!



Kipa pääsi ensimmäistä kertaa veneeseen.
Ajattelin ensin että se varmaan pelkää kauheasti veneessä olemista, kun on muutenkin hiukan arka uusille jutuille, mutta ei hän suuremmin mitään pelännyt.
Aluksi,hiukan jännitti kun lähdettiin veneellä rannasta liikkeelle, mutta ei sen jälkeen enää mitään.


Kipsukka veneessä.


Lumpeen kukasta oli pakko saada kuva, ei niitäkään ihan jokapäivä tule nähtyä.


Milo jo vanhana konkarina veneessä.
Milo ressukka tippui veneestä poikien nahistelun johdosta,
mutta ei hän ollut moksiskaan, ui vain tyynen rauhallisena takaisin veneen luo.





Timolle hommattiin uusi puhelin I phone 4. Timon mielipide puhelimesta.
Aivan täydellinen puhelin!


Neliapila!


Timon äiti teki meille muurinpohja lettuja, grillattiin liha vartaita ja makkaraa.


Päästiin grillaamaan vaahtokarkkejakin. NAM!


Meidän perhepotretti <3


Nähtiin Viitasaaren ABC:llä tällainen näky. Kaikella tavalla sitä ruohenleikkurintakin voi kuskata/tankata!

Mökkeily se vasta on sitä elämää. Kaivosta pumpattiin vesi ulkosaunaan, juomavesi haettiin lähteestä, käytiin ulkohuussissa, minnekkään ei ole kiire ja voi vain istuskella ulkona ja nauttia lämpimästä ilmasta ja hiljaisuudesta. Ei ole mitään ylimääräisiä kaupungin ääniä vaan kuulee luonnon äänet. 
RAKASTAN MÖKKEILYÄ!